Etsi
Odotettavissa on ufohavaintoja ja tähtisumua.
Soul-artisti Ina Forsman saa syvimmän inspiraationsa retrovaikutteista ja vintage-soundista.
Catharina Herlin kävi katsomassa nykytanssiteoksen, johon Laineen Kasperi eli Kasperi Laine on säveltänyt musiikin.
"On vuosi 2022 enkä ole nähnyt kenenkään tekevän kyseistä peliä, joten haastoin itseni siihen."
Emmi-Liia Sjöholm ja Arppa tekevät yhteistyötä.
Räppärin toinen single on nimeltään Kyl salee.
Just se poika on räppäritulokkaan perjantaina ilmestynyt uusi kappale.
33-albumi ammentaa Backstreet Boysin, TLC:n, Timbalandin ja Mint Conditionin maailmoista.
Kolmas single Manse-räppäriltä.
"Kun kohtaat jumalaisen tyypin, tiedät, kenestä biisi kertoo."
Snoop Dogg palasi muisteloissaan 90-luvun varsin tapahtumarikkailta kuulostaviin aikoihin.
Maaliskuussa käynnistyy vuoden mittainen Biggien saavutuksia juhlistava kampanja.