Etsi
Houstonin poliisi kuvailee Takeoffin olleen väärässä paikassa väärään aikaan.
Neljä Baritonia tekee albumilla paluun.
”Testamentti syntyi ajatellessa sitä, mitä ihmiset kuolinvuoteellaan katuvat tai eivät kadu.”
Kesällä kuullaan rokkia, taidepoppia, legendaarisia tulkitsijoita ja tämän hetken suosituimpia artisteja.
Torille!
Kiertue käynnistyy Helsingin Tavastialta 9. maaliskuuta.
Patenttihakemus suututti etenkin ainoastaan jouluaiheista musiikkia tekevän Elizabeth Chanin.
Lippukauppa meni nurin jo ennakkomyynnissä ja varsinaisen lipunmyynnin aloitus peruttiin.
Yhtye halusi saattaa kappaleen nykynuorison tietoon.
Omakuva (karvalakki päässä) -kappale syntyi samannimisen maalauksen innoittamana.
Arnoldin ja Cornellin yhteistyöstä syntyi Bond-tunnari You Know My Name.
RH Entertainment on ollut etenkin tämän vuoden aikana esillä lähinnä negatiivisessa valossa.