Etsi
Viiden kärjessä myös uutta Red Hot Chili Peppersiä ja Jamboa.
Pääesiintyjänä Finntroll.
Kaikki tuotot lahjoitetaan Valon toiveesta Ensi- ja turvakotien liitolle.
Swift yllätti julkaisemalla levystään erikoispainoksen, jonka myötä uusia kappaleita on peräti 20.
Yhtyeen uusi albumi The Car on ilmestynyt.
Kappale kuultiin Vain elämää -ohjelmassa perjantaina.
Oo-oooo!
Ruotsalaisyhtye esiintyy Helsingin Kuudennella linjalla helmikuussa.
Lipunmyynti alkaa maanantaina.
Noelin mielestä bändi voisi palata yhteen ainoastaan ”poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa”.
Porukka on esittänyt aiemmin muun muassa Avenged Sevenfoldia.
Yhtyeen voi nähdä livenä vielä viidellä paikkakunnalla tämän vuoden puolella.