Etsi
Yhtye julkaisee Drive-ep:n ensi viikolla.
”Kappaleet ovat sumun ja hämärän keskeltä nousevia kurkotuksia kohti valoa.”
”Häntä tullaan kaipaamaan, mutta hänen sielunsa elää, ja tänä iltana juhlistamme hänen elämäänsä musiikilla.”
Osbournen odotetulla soololevyllä on mukana melkoinen kirjo ison maailman rockmuusikoita.
Loppuvuoden erikoiskonserttien perinne jatkuu.
Edesmenneestä iskelmälaulajasta kertova elokuva saa ensi-iltansa 12. lokakuuta.
Video on kuvattu bändin keikalta Los Angelesissa vuonna 1970.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Varoja kerätään Lopella sijaitsevan metsäalueen hankkimiseen ja suojeluun.
Ruotsalaisyhtye esiintyy lokakuussa Helsingissä ja Tampereella.
Asiaa puitiin oikeudessa jo kolmatta kertaa.
Foo Fighters -rumpalin muistokeikka oli melkoinen spektaakkeli.