Etsi
Vaikka Ismo Alanko on esittänyt ensimmäisen yhtyeensä materiaalia aina, nyt kappaleet kuulostavat tietyllä tavalla aidoilta kaikessa raakuudessaan, kirjoittaa Jesse Raatikainen.
Rumban delegaation kokemukset, tuntemukset ja ajatukset Nordikselta.
Sami Turunen kuvasi Kissin viimeisen keikan Helsingissä.
Jeff Beck esiintyi Kaisaniemen puistossa Hollywood-suuruus erikoisvieraanaan.
Loppuunmyydyllä Kuudennella linjalla koettiin trippailevan death metalin vyöry, kirjoittaa Jukka Hätinen.
Jukka Hätinen vieraili yleisöennätyksensä tehneellä Kesärauha-festivaalilla sunnuntaina.
Metallimaailman brittiläinen kuningasyhtye Judas Priest veti spektaakkelimaisen esityksen 5500 henkilölle Helsingin jäähallissa.
Alkuvuoden popkomeetta esiintyi ensimmäisellä omalla Helsingin-klubikeikallaan loppuunmyydyssä G Livelabissa.
Sami Turunen kuvasi David Coverdalen kipparoiman yhtyeen jäähyväiskiertueen Helsingissä.
Viagra Boysin Euroopan-kiertueen päätöskeikka on railakas ja riehakas työvoitto.
Jukka Hätinen nautiskeli Rockfestin päätöspäivänä pääesiintyjän ja auringon lisäksi ruotsalaisesta doomista ja rockin ehdoilla tehdystä stand upista.
Matti Nives raportoi kokeellisen musiikin keväisistä pyhiinvaelluskohteista, Yhdysvaltain Big Earsista ja Alankomaiden Rewiresta.