Etsi
Pehmoaino sinkkulistan kärkeen ja kiilaa albumilistalla Red Hot Chili Peppersin ja The Hellacoptersin uutuuksien eteen.
Leffoja ja työpajoja tarjolla.
Jumalasta seuraava -single kertoo ehdottomasta, jumaloivasta rakkaudesta.
Uutta Cledosia.
Räppimiljoonat ja palvovat fanimassat menettivät merkityksensä, kun sota alkoi. Sitten syntyi Ilmestyskirjan ratsastajat.
Kaksikon käsittelyssä lapsuusmuistot muuttuvat yllättävän viihdyttäviksi.
Nuoren tekijän uusi albumi ilmestyy ensi viikolla.
"Turhauttaa nähdä kerta toisensa jälkeen mediassa seksuaalisen häirinnän vähättelyä ja uhrien syyttelyä."
F:n kolmas levy on pehmeä, vaaleanpunainen ja tärkeä.
Artistitulokkaan kolmas single kertoo toksisen ihmissuhteen haasteista.
10 vuoden porttikielto.
Puukotus tapahtui New Yorkissa vuonna 2017.