Amerikan-kirjeenvaihtajamme kävi katsomassa Cold War Kidsin konsertin Philadelphiassa. Lopputulema oli, että yhtye soitti synkän ja hienon keikan, kunhan pääsi alkuun – ja sitten se jo lopettikin.

Joy Divisionin Unknown Pleasures -debyyttilevyn (1979) ympärille rakennetussa esityksessä riitti sormella osoitettavaa, mutta hyvältä se kuulosti.

Polyhymnia oli kreikkalaisessa mytologiassa pyhän laulun ja kaunopuheisuuden muusa. Berliinissä sana merkitsee myös Amok-juoksun intensiteetillä kulkevaa mystistä festivaalia, jolla progressiivisuus muuttuu regressiivisyydeksi, krautrock Pink Floydiksi ja sivistyksen naamiot putoavat kaiken tutun ja turvallisen yltä.

Venäläinen Tesla Boy siivitti 19. maaliskuuta eturivin neidot kiimaan, mutta bändin musiikista puuttui sydän.

New Jerseyn emorock-suuruus täytti helmikuussa Wembleyn, mutta Pasilassa ei mennyt yhtä hyvin. Eikö suomalaisille nykynuorille kelpaa enää mikään?

17. maaliskuuta Helsingin Jäähallissa kuultiin samat biisit viidettäsadatta kertaa – ja tykättiin siitä.

Arto Tuunelan johtama Pariisin kevät esitteli livekuntoaan 11. maaliskuuta Juhani Merimaan valtakunnassa. Huhut yhtyeen kovasta iskukyvystä osoittautuivat tosiksi.

Kalifornialaiset stoner-surffarit tärisyttivät Berliinin Columbia Clubia.

Redrumissa vuosi sitten odotukset pettänyt ruotsalainen kaksikko sai toisen tilaisuuden, kun yhtye esiintyi Helsingin Club YK:lla. Floppi vältettiin, mutta jokin silti uupui.

Nykypäivän rakastetuin indiebändi The National esitti maaliskuun alussa kaksi konserttia perinteikäässä Kulttuuritalossa. Ei siitä mihinkään pääse: vaihtoehtokansan lellikki oli mainio.

Helmikuun puolessa välissä Von Hertzen Brothers vaelsi Lontooseen promotoimaan itseään.