Etsi
Anna Brotkin kertoo Aikuiset-sarjan keskeisestä elementistä: musiikista.
Nordic Music Prize jaetaan By:Larm-festivaalin aikana.
Neon Noir ilmestyy 13. tammikuuta.
Mark David Chapman on hakenut pääsyä ehdonalaiseen vuodesta 2000 alkaen, mutta tuloksetta.
Lämppäreinä Between the Buried and Me ja Cryptodira.
Andersson kuului myös The Night Flight Orchestra -yhtyeeseen.
Laulaja jää pitkälle tauolle kevään areenakiertueen jälkeen.
Lewis levytti pitkän uransa aikana yli 80 albumia ja voitti kolme Grammyä.
Water for Dogs soittaa indiefolkia suomirock-henkisillä sanoituksilla.
Laulajan somepostaukset ovat herättäneet huolta.
Valittujen artistien joukossa on esimerkiksi muusikoita, näyttelijöitä ja taiteilijoita.
Albumilistan uutuudet painottuvat metalliin ja rokkiin.