Etsi
ARSKA julkaisi viime vuonna viisi singleä, joista viimeisimmässä, eli joulukuussa ilmestyneessä CUJO-biisissä, vierailee keiju.
Urbaanilegenda on musiikillisesti monin tavoin asian ytimessä.
Costeen syyskuussa ilmestyneellä kolmannella albumilla artisti pyrkii pysymään rehellisenä ja avoimena.
Vexi Salmi tiesi, mitä Suomen kansa rakasti – olkoonkin, että hän lähestyi tätä rakkautta usein ironian kautta. Oman persoonansa Salmi avasi muiden väylien, kuten taidekokoelmansa tai kolumniensa kautta.
Gettomasa oli yksi vuoden näkyvimmistä hahmoista, myös muun muassa Pyhimys puhutti pitkin vuotta.
Kelpaisko 200 kappaletta 1970-luvun käännöshittejä? Sitähän mekin.
Debyyttialbuminsa julkaissut Hugo Cajan kulkee niiden taiteilijoiden jalanjäljissä, jotka tekevät pop-musiikkia tinkimättä taiteellisesta laadusta.
Lue levyarvio vuodelta 1995.