”Myönnetään, tässä Band of Horsesille on helppoa olla ylikriittinen. Kun tietää, että yhtye on kykeneväinen sydäntäsärkevän The Funeralin kaltaisiin kappaleisiin, uudet hieman kalvakammat biisit tuntuvat todellisuutta tylsemmiltä”, kirjoitaa Auroora Vihervalli arviossaan.

”Battle Bornin hölmöys vaikuttaa vilpittömän aidolta, ja siksi siitä on yhtä helppo pitää kuin 1980-luvun amerikkalaisista teinikomediaklassikoista”, kirjoittaa Marko Ylitalo arviossaan.

Disco Ensemble työsti viidettä levyään pitkään ja hartaasti. Tuliko siitä väkisin kasaan rutistettu sillisalaatti vai huolella haudutettu mestariteos? Kimmo K. Koskinen analysoi.

”Suurin kysymys kuuluu: mitä nyt? Stöön konsepti on kiehtova, mutta 70-minuuttinen Fuck Vivaldi on hahmon magnum opus. Samalla tiellä jatkaminen voisi tarkoittaa Petri Nygård -ilmiötä. Toisaalta Stöötä ei ole ennenkään kiinnostanut, miten hänet otetaan vastaan”, pohtii Anton Vanha-Majamaa arviossaan.

Entinen Emperor-solisti on ujuttautunut levy levyltä etäämmäksi mustan metallin piiristä. Onnistuuko black metalin klassikoita tehtaillut muusikko myös arvaamattomamman progeilun saralla?

Goottiklassikko Dead Can Dance rikkoi pitkän hiljaiselonsa uudella albumilla. Tapio Ahola tutustui asiaan ja havaitsi levyn erinomaiseksi.

Aiemmin kesällä Regina Spektorin keikankin arvioinut Anna Brotkin tarttui vaihteeksi laulajattaren levyolemukseen. Hyvin toimii sellaisessakin paketissa.

”Gossamer tarjoaa kidutetun kultakimpaleen toisensa jälkeen ja liikkuu eteenpäin hektisellä tahdilla. Sisällön kaksijakoisuus tuo lopulta valtavasti tarttumapintaa: tämä levy sopii yhtä hyvin tanssilattialle ja sängynlaidalle”, kirjoittaa Antti Piirainen arviossaan.

Jussi Mäntysaari arvioi Voice of Finland -voittajan albumin. Ei uponnut toimittajalle.

”Hansardia tekisi mieli melkeinpä vähän vihata: musiikki tuntuu liiankin helposti rakastettavalta, liian kauniilta ja koskettavalta ollakseen rehellistä. Toimivia biisejä on kuitenkin mahdoton vastustaa”, kirjoittaa Anna Brotkin arviossaan.