Kuka on Kai Vikkelin? Kuka on tuo salaperäinen Berliinin varjoista ”höyryisiä” viestejä tietokantaamme tallentava hahmo, jonka intoutuu tämän tästä kuvailemaan keikkatuntemuksiaan eroottisin äänenpainoin? Emme tiedä, emme tiedä. Tällä kertaa mies kävi katsomassa Mogwain keikan ja kertoo nyt siitä.

Prince of Assyria oli ok, mutta lämmittelijänä esiintynyt Any Exit sai arvioijan täysin tolaltaan. ”Kovempi kuin Mirel Wagner”, kuuluu skribentin väite soolona laulaneesta ruotsittaresta.

Sir Elwoodin hiljaiset värit palasi kaksikymmentä vuotta Varjoissa vapaan maailman -debyytinsä jälkeen rikospaikalle ja soitti hienon, nostalgiaa tihkuvan keikan. Jotain jäi kuitenkin fanipojalla hampaankoloon.

Amerikan-kirjeenvaihtajamme kävi katsomassa Cold War Kidsin konsertin Philadelphiassa. Lopputulema oli, että yhtye soitti synkän ja hienon keikan, kunhan pääsi alkuun – ja sitten se jo lopettikin.

Joy Divisionin Unknown Pleasures -debyyttilevyn (1979) ympärille rakennetussa esityksessä riitti sormella osoitettavaa, mutta hyvältä se kuulosti.

Polyhymnia oli kreikkalaisessa mytologiassa pyhän laulun ja kaunopuheisuuden muusa. Berliinissä sana merkitsee myös Amok-juoksun intensiteetillä kulkevaa mystistä festivaalia, jolla progressiivisuus muuttuu regressiivisyydeksi, krautrock Pink Floydiksi ja sivistyksen naamiot putoavat kaiken tutun ja turvallisen yltä.

Venäläinen Tesla Boy siivitti 19. maaliskuuta eturivin neidot kiimaan, mutta bändin musiikista puuttui sydän.

New Jerseyn emorock-suuruus täytti helmikuussa Wembleyn, mutta Pasilassa ei mennyt yhtä hyvin. Eikö suomalaisille nykynuorille kelpaa enää mikään?

17. maaliskuuta Helsingin Jäähallissa kuultiin samat biisit viidettäsadatta kertaa – ja tykättiin siitä.

Arto Tuunelan johtama Pariisin kevät esitteli livekuntoaan 11. maaliskuuta Juhani Merimaan valtakunnassa. Huhut yhtyeen kovasta iskukyvystä osoittautuivat tosiksi.