Massive Attackin kolmas albumi oli Jarmo Juhalan mukaan pettymys Blue Linesin ja Protectionin jälkeen.
Arviot
Lapsitähden paluulle naureskeltiin, mutta levy sulatti sydämet – Jonna Tervomaan aikuisiän debyytti 20 vuotta
Jonna Tervomaan nimeä kantava albumi ilmestyi 20 vuotta sitten.
”Destiny’s Child ei jää tahmeilemaan siirappimeressä” – Beyoncén entisen yhtyeen debyyttilevy 20 vuotta
Albumi ei vielä tuonut läpimurtoa, mutta oli ”kutusoulia suomalaistakin makua miellyttävällä poljennolla”.
Reaktio maailmaan, jossa ei voi kuin olla räjähdysherkkä hermokimppu – arviossa The Breeders
”All Nerven alakuloisuus on samalla tavalla ahdistavan aikansa tuote kuin Last Splashin riehakkuus heijasteli 1990-luvun alkupuolen vaihtoehtorockräjähdyksen innokkuutta”, kirjoittaa Kimmo Vanhatalo.
Suomalaisen korpigotiikan pitkän tradition jatkaja – arviossa Lasten hautausmaan III
Lasten hautausmaa jatkaa suomalaisen korpigotiikan pitkää traditiota, härmäläistä vastinetta amerikkalaisen syvän etelän rämebluesille, kirjoittaa Samuli Knuuti.
Pakkomielteenä menestys – arviossa Varvara
Paras rock tasapainoilee naurettavan ja nolon rajamailla ja on arvaamatonta ja rohkeaa. Varvara sen sijaan on liian keskittynyt tekemään kaiken ”oikein” ja ”hyvin”, kirjoittaa Kimmo Vanhatalo.
Potentiaalista setämusiikkia – arviossa Franz Ferdinand
”Nykyään tytöt tanssivat ihan toisten, paljon nuorempien artistien tekemää musiikkia, joten jo viittäkymppiä lähestyvän Alex Kapranosin kavereineen toivoisi tunnistavan tosiasian ja ensi kerralla tekevän kokonaisen levyllisen musiikkia, jota sedät voisivat kuunnella”, kirjoittaa Samuli Knuuti.
Ihmiset, jotka toivat grimen valtavirtaan – arviossa Töölön Ketterän debyyttilevy Mylly
Myllystä alkaa suomigrimen uusi aikakausi, kirjoittaa Jukka Hätinen.
Musiikkia välitiloihin – arviossa DJ Ibusalin Yksin kotona 17
Gasellit-yhtyeestä sooloilevan DJ Ibusalin albumi on tärkeä dokumentti yhden sukupolven elämänkokemuksesta, kirjoittaa Niko Peltonen.
Ei kenenkään maalla – arviossa Pyhimyksen Tapa poika
”Tapa poika on hankalaa kuunneltavaa, sillä se asemoituu kummallisesti Radio Loop -henkisen popin ja tutun depressioräpin välimaastoon”, kirjoittaa Susanne Salmi.
Yksinkertaisuus voi olla hyve, mutta tällä kertaa simppeliys menee liian pitkälle – arviossa Pykärin debyytti
Pykärin ensimmäiseen soololevyyn kohdistuvat odotukset jäävät kuitenkin täyttymättä.
