Royal Truxin ”paluulevy” on kahden laissez-faire-laiskamielisyydellä tuotantoonsa suhtautuneen ex-narkomaanin tekeleeksi kelvollinen

Platinum Tips + Ice Cream on samaa huolimatonta hakkelusta kuin tekijöidensä asenne prominenssiin musiikkibisneksessä tai kulttibändijargoniin: hidasta mutta varmaa kivijalan rappeuttamisprosessia, kirjoittaa Joni Kling.

Toimiiko mummo­tunnelissa? – Amanda Harkimo armottomana kriitikkona Hittikarusellissa

Vuoden toisen Hittikarusellin vieraileva kriitikko AMANDA HARKIMO on Big Brother- ja Viidakon tähtöset -sarjoista tuttu tosi-tv-tähti. Hän on myös muun muassa Jokereiden peleissä soittava dj, joka tietää, mitkä kappaleet toimivat lätkämatseissa, mitkä taas mummotunnelissa. Kuinka armottoman kriitikon syynissä pärjäsivät lattari, ”hipsterirock” ja Verneri Pohjolan jazz?

”Minulla oli lapsena kirja, joka esitteli massiivisia maansiirtohärveleitä. Tämä levy sopisi sen ääniraidaksi” – arviossa Circlen Terminal

Mikael Mattila toteaa Circlen uuden levyn olevan helppoa ja suurta.

Kadonneita vuosia kiinni nappaamassa – arviossa Burning Hearts

Turkulaisduo Burning Heartsin paluu tulee yllätyksenä, mutta paluupuuhiin ei ole ryhdytty turhaan.

Hyviä ajankuvia on harvassa – arviossa Aivovuodon Dötöx

Väärällä ja oikealla taajuusalueella – Jukka Lindström Hittikarusellin vieraana

Suurelle yleisölle Noin viikon uutiset -ohjelmasta tutuksi tulleen JUKKA LINDSTRÖMIN musiikkimaku on kehittynyt Beastie Boysista ja 1990-luvun rähjäisestä vaihtoehtorockista syleilemään musiikillisia herkkuja Eppu Normaalin Aknepopista The Shinsin indiepoppiin ja Paperi T:stä Charles Mingusin jazziin. Hittikarusellissa selvitettiin, miten koomikon pokka piti, kun arvosteltavaksi iskettiin kolkkoa listapoppia, lämminhenkistä suomiräppiä ja Yhdysvaltain tuoreesta presidentistä ahdistunutta indierockia.

Visionsa mittainen saavutus – arviossa Mikko Joensuun Amen 1, Amen 2 ja Amen 3

"Mikko Joensuu tuntuu häivyttävän itsensä ja oman henkilökohtaisen kokemuksensa musiikista, joka ehkä kuvaakin osaltaan epäpersoonallista, neurooseista ja ajatuslukoista vapaata auvoisaa olotilaa", kirjoittaa Niko Peltonen arvioidessaan Amen-trilogian kokonaisuudessaan.

”Ei paskaa paketissa, vaan asiaa paskassa paketissa” – Julma-Henrin Al-Qaida Finland julkaistiin tasan 10 vuotta sitten

Julma-Henrin esikoislevy Al-Qaida Finland julkaistiin 23. toukokuuta 2007. Loppuunmyyty levy on noussut vuosikymmennessä kulttiklassikon asemaan, vaikka sitä ei tuoreeltaan osattu ennustaa. Lue alta Rumbassa 11–12/07 julkaistu arvio.

Takuuvarma kuin kannen kuvauspaikaksi valittu Pub Sirdie konsanaan – arviossa Tuomari Nurmio

"Tuomari Nurmion uusi levy tarjoaa vanhoille faneille iloisen elomerkin, että Dumari jaksaa vielä muutakin kuin kierrättää vanhoja kappaleitaan", kirjoittaa Juha Merimaa levyarviossaan.

Sisältäni Phil Collinsin löysin – arviossa Mew

"70-minuuttisen minioopperan sijaan Visualsin teema on alistuminen popsanavaraston ehdoille sekä pöydän puhdistaminen ylimääräisestä krääsästä", kirjoittaa Joni Kling Mew'n uudesta albumista.

Pisto omaan sydämeen – arviossa Father John Mistyn Pure Comedy

Oskari Onninen kirjoittaa, että Father John Misty on tehnyt seuraavan Suuren Amerikkalaisen Levyn. Tai paremminkin ”Suuren Amerikkalaisen Levyn”.

”Voisiko tämä olla vitsi?” kyselee kriitikko kuunnellessaan Nobel-voittaja Dylanin uusinta tuotosta

Bob Dylanin uusi Triplicate on jähmeä kokonaisuus, johon keskittyminen on tuskallista, kirjoittaa Juha Merimaa.

Tuomas Holopaisen uusin ja kenties pelottomin projekti – arvioimme Nightwishin johtajan laatiman sanaristikon

Oopperametallia osaa tehdä kuka hyvänsä, mutta harva rohkenee ryhtyä sanaristikon laatijaksi. Samuli Knuuti arvioi Tuomas Holopaisen ja Johanna Kurkelan debyyttiristikon.

Ideana tyhjäkäynti, relevantin ja epärelevantin häilyvä raja, joutilaisuuden sekaan piilotettu suuruus – arviossa Sun Kil Moon

"Sun Kil Moonin Common as Light and Love on mittavuudessaan raskas kokonaisuus, jonka haluaisi sanoa sisältävän reilusti tyhjäkäyntiä, ellei tyhjäkäynti, relevantin ja epärelevantin häilyvä raja, joutilaisuuden sekaan piilotettu suuruus olisi koko levyn idea", kirjoittaa Joni Kling.

Peitsamolta ja Peer Güntin rytmiryhmältä tuttua mutta tanakkaa – arviossa Shöcking Blü

40-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävän Kari Peitsamon uusi kokoonpano soittaa tutunkuuloisesti, mutta tanakasti, kirjoittaa Juha Merimaa.

Sydän oikeassa paikassa – arviossa Stepan Henget

"Stepan sydän on oikeassa paikassa, mutta tavaramerkkihuumoristaan luovuttuaan hänellä ei tahdo olla superkiinnostavaa sanottavaa aiheistaan", kirjoittaa Santtu Reinikainen Stepan albumista Henget.

Mikään ei ole niin pelottavaa kuin toisen ihmisen läheisyys – arviossa The xx

"Mikään ei ole niin pelottavaa kuin toisen ihmisen läheisyys. Tämän englantilaistrio The xx tajuaa", kirjoittaa Samuli Knuuti levyarviossaan.

Suru tekee meistä heikkoja, se kuluttaa, eikä mene pois – arviossa Astrid Swan

"On yleinen harhamantra toistella, että vaikeudet jalostavat. Että suru tekee ihmisestä vahvan. Se tekee meistä heikkoja, se kuluttaa, eikä mene pois", kirjoittaa Anna Brotkin Astrid Swanin albumista From the Bed and Beyond.

Pitkällisiin tutkimuksiin houkutteleva runsaudensarvi – arviossa Joose Keskitalo

"Julius Caesar johdattaa kuitenkin ajatukset hybrikseen, ihmisen klassiseen virheeseen: kuvitelmaan siitä, että ihminen itse voisi olla jumala tai jumalan veroinen", kirjoittaa Niko Peltonen Joose Keskitalon uudesta albumista.

Mies jonka ympäriltä hiukset viedään – arviossa Samuli Putron Valkoinen hetero

"Valkoisen heteron laimea maitomainen hahmo on ihmistunteiden uutistenlukija, asiallinen ja tunteidensa päällä huonosti istuvassa puvussa istuva ristiriitojen umpisolmu, joka pysyy juuri ja juuri kasassa halvalla markettisolmiolla", kirjoittaa Jean Ramsay.

Hallittu pyöreänkulmikas äänilevy – arviossa Mother Goose

Vaihtoehtorockia 80-luvulta asti soittanut Mother Goose julkaisi levyn vuosien tauon jälkeen. Markku Roinila kuunteli sen.

Onko Eero Raittisen ensimmäinen soololevy kovan maineensa veroinen?

Eero Raittisen soolodebyytti Eeron elpee (1970) uudelleenjulkaistiin Svartin toimesta. Sitä tarkastelee nyt Juha Merimaa.

”Se kausi, josta levymerkki tullaan muistamaan on tässä laatikossa” – arviossa Eteenpäin!-boksi

M.A. Numminen ja Pekka Gronow julkaisivat Eteenpäin!-levymerkkinsä turvin suomalaisen undergroundin kruununjalokiviä. Svart pakkasi "yhtiön" historiaa laatikkoon.

”Rolling Stonesin kutsuminen maailman parhaaksi rockyhtyeeksi vuonna 2016 on vähän kuin Pelén pitämistä edelleen maailman parhaana jalkapalloilijana” – arviossa Rolling Stonesin uusi albumi

Vaikka Juha Merimaa pitää Rolling Stonesin uudesta levystä, hänen on vaikea paeta ajatusta, että levyn saamat kehuvat arvostelut kertovat silti jotain surullista siitä, kuinka vähään maailman suurimman rockyhtyeen fanit ovat valmiita tyytymään.

Miellyttävä välipala – arviossa Kauko Röyhkän Aamuöiseen sateeseen

Kauko Röyhkän uusi levy sisältää muutaman uuden kappaleen lisäksi vanhojen uudelleentulkintoja. Samuli Knuuti toteaa sen olevan miellyttävä välipala.

Suomi-blackin kuka on kukin – arviossa Pirunkehto

Svart laittoi suomalaisen black metalin merkkinimet yksiin kansiin.

”Konkurssin myötä menetettiin myös Suomen monipuolisin, hulluin ja kiinnostavin levy-yhtiö” – arviossa Loven viimeisten vuosien singlet

Juha Merimaa on saanut 30 cd:tä käsittäneen Love-urakkansa valmiiksi.

”Haluan tuolle planeetalle” – levyarviossa Tre-Funk III:n Planeetta Funk

Hannibalin, 6mäen ja Haamun muodostaman Tre-Funk III:n debyyttialbumi Planeetta Funk arvioitu. "Haluan tuolle planeetalle", toivoo Niko Toiskallio.

Osumatarkkuus hakusessa – arviossa Loven neljäs singlekokoelma

Love Recordsin hyvin vauhtiin päässyt hittikone alkoi yskiä vuoden 1976 lopussa. Neljäs singleboksi dokumentoi Loven suvantovaihetta.

Rata jatkuu, mutta kurssi on vähemmän hakusessa – arviossa Shakan uusi ep

Rataräppipioneeri Shaka on uudistunut, mutta tämän pienlevyn perusteella kysymys ei kuitenkaan ole varsinaisesti maailmankatsomuksen mullistuksesta, vaan näkökulman syvenemisestä, kirjoittaa Niko Toiskallio Ydin-ep:stä.