Joensuu 1685 on debyyttilevy, jolla soittaa hämmentävän itsevarma ryhmä todella taiten sävellettyä ja tuotettua kaunista äänivallirockia, kirjoitti Jussi Mäntysaari Rumbassa 17/2008.
Arviot
Poppia valistuneille kuluttajille – arviossa Ruusut-yhtyeen debyyttialbumi
Ruusut on sellaisen esteettisen taistelun etulinjassa, jolla ei ehkä ole merkitystä kovin monille. Mutta tuolle pienelle joukolle merkitys on sitäkin suurempi, kirjoittaa Niko Peltonen.
Albumi kuulostaa siltä miltä Muse kuulostaisi jos he tietäisivät mitä tekevät – arviossa The Holyn debyytti
Koskaan rockin historiassa isolta kuulostava musiikki ei ole ollut yhtä epätrendikästä kuin juuri nyt. Mutta ehkä The Holylla ja suurella musiikilla noin yleensä on vielä toivoa, kirjoittaa Samuli Knuuti.
Low löysi sielunsa leikkaamalla itsenä riekaleiksi – arviossa Double Negative
Levyn äärellä ei voi välttyä ajatukselta, että tässä on antenniton radio, jonka kanavanvalitsinta vääntämällä yritetään etsiä Low’ta, ja aina kun se löytyy, lähetys heikkenee ja katoa särisevään hälyäänien puuroon, kirjoittaa Jean Ramsay.
Turhauttava alisuoritus – levyarviossa Jenni Vartiaisen Monologi
Puolentoista vuoden hautomisen jälkeen tarjolla on peräti noin varttitunnin verran aivan uutta Vartiais-musiikkia. Monologi on esillepanoltaan turhauttava alisuoritus ja hieman epätasainen levy, kirjoittaa Niko Peltonen.
Parhaimmillaan kansainvälistä tasoa hipovaa elektronista poppia – arviossa Anna Puun Nälkäinen sydän
Anna Puun viides albumi on nätisti toteutettu pitkän tähtäimen urasiirto, kirjoittaa Markus Hilden.
Suuren maailman Cheek – levyarviossa Post Malone
”Tuntuu kuin Post Malone olisi toivonut läpilyöntiään vain päästäkseen leuhkimaan kalliin viinan juomisella ja sillä, miten kuumat bitchit yrittävät tehdä itseään tykö, mutta häntä ei kiinnosta”, kirjoittaa Niko Peltonen.
Punkkarit preerialla – arviossa Iceagen Beyondless
”Beyondlessin goottinen americana on musiikkia erämaan viimeiseen baariin maailman laidalle. Se tuoksuu sahajauhoilta, viskiltä ja hukatuilta viimeisiltä mahdollisuuksilta”, kirjoittaa Samuli Knuuti.
Äärimetallin Lenny Kravitz – levyarviossa Zeal & Ardor
”Stranger Fruitin köykäiset blues-imitoinnit kuulostavat suunnilleen siltä, jos Lenny Kravitzin kaltainen keskitien farkkumainosrokkari olisi joutunut Darkthronen Fenrizin tuottamaksi”, kirjoittaa Mikael Mattila.
Synteettinen Suomi sykki paikallisväreissä – arviossa kokoelmalevyt Satan in Love ja Dance for Your Life
”Paikallisradiomainen rahvaanomainen 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun iskelmäsoundi ei lopulta sekään ole niin kaukana coolista cosmic discosta ja italovaikutteista”, kirjoittaa Joni Kling.
Helpottunut pettymys – levyarviossa Maj Karman 101 tapaa olla vapaa
Harva rockbändin vokalisti imee musiikista hapen niin perusteellisesti kuin Herra Ylppö, kirjoittaa Niko Peltonen.
